Tämän luennon jälkeen voin lälleen olla kiitollinen ,että olen syntynyt Suomeen ja lupaan tarkistella kulutustottumuksiani.

Kehitysmaiden terveys ongelmat ovat vaikeita ja suuria. Luennolla puhuttiin siitä, että ihmisoikeudet kulkevat käsikädessä terveyden kanssa, ettei voi olla sosiaali- ja terveyspalveluja jollei ole ihmisoikeuksia. Tiedän toki ettei ihmisoikeuksia ole kaikkialla, mutten ollut miettinyt mihin kaikkeen se vaikuttaa. Länsimaiden tulisi auttaa köyhiä maita kaikessa. Mielestäni meillä on vastuu niistä joilla ei ole mitään, sillä meillä on kaikkea. Omaakin tulevaa ammattikuntaani tuli pohdittua. Pyrimme ohjaamaan ihmisiä syömään terveellisesti, välttämään suolaa ja rasvaa, valitsemaan parempia vaihtoehtoja, kun toisilla ei ole mitään mitä syödä ja kuitenkin höyhien maiden hyvintoimeentulevilla terveysongelmat ovat samoja kuin muualla maailmassa..

Luennoitsija sai ainakin minut tuntemaan pistoksen puhuessaan kuinka me kylvemme juomavedessä, ja hetken päästä puhuttiin siitä kuinka lapsista  joka neljännes kuolee alle 5- vuotiaana, yhtenä syynä likaisesta vedestä saatuun ripuliin.